kilpailuhenkisyys

Oon käynyt nyt syksystä lähtien p4f:n tunneilla ja mua on alkanut raivostuttaa oma kilpailuhenkisyyteni. Tuntuu että kaikki muut edistyy paljon nopeemmin ja mä vaan junnaan paikallani. Haluaisin tietysti olla hyvä ja paras, mutta oon vaan lahjaton ja huono.
Mitenköhän itsensä toisiin vertaamisesta pääsis eroon?

Tai jos ei pääse, niin sitten tietysti: mitenköhän sitä edistyis paljon paremmin ja nopeemmin kuin ne muut?

joku sano joskus että hyvän tankotanssijan erottaa huonosta transitioiden kautta. Ei siis niinkään miteen teet yksittäiset liikkeet mutta se miten liikut liikkeiden välillä ratkaisee, mielestäni. Jos oot vaan harrastanu muutaman kuukauden niin ethän sä sillon voi ees kuvitella realistisesti olevasi korkealla tasolla, kehittymiseen menee aikaa meillä kaikilla huomaa että parhaat tankoilijat täällä on treenannu ainaski about kolmisen vuotta.

Itteeni ärsyttää sama asia mutta oon huomannu ettei se itkemällä mene vaan jos osaa käyttää ton kilpailuhenkisyyden oikein, saat siitä tosi tuottavan energian treeneihin. Onnea tulevaisuudelle äläkä koskaan aliarvioi yksityiskohtia (nilkat, polvet, läsnäolo...)

Mä en oo ikinä ollu kilpailuhenkinen, mutta huomasin keväällä että nyt sitä on sitten siunaantunut 25v. ajalta.
Toisaalta se on hyväkin, pistää yrittämään parhaansa, mutta toisaalta pettymyksiäkin satelee. Kasvattaa luonnetta
Mä pääasiassa otan sen positiivisesti kuitenkin

Ei tos ollu päätä eikä häntää, mutta väsyttää... .

kyllä minuuki välil ärsyttää, kun vaikuttaa vahvasti siltä et myöhemmin alottaneet on menneet edelle jo aikoja sitten.. MUTTA mitäs väliä sillä oikeesti on, ku voi harrastaa sillä tavalla ja tahdilla ko itelleen on parasta. ei kannata pyrkii jatkuvasti seuraavalle tasolle ja haalia vaikeempia trikkejä vaan siks, että vois todistaa itelleen (ja muille) jotain. loppupeleissä hyvin harva (varmaanki opettajia lukuunottamatta) jaksaa välittää siitä, miten joku toinen edistyy tai on edistymättä ellei se sit just oo tätä "oon paljon huonompi ko muut". tankotanssi ku kuitenki useimmiten on yksilölaji.
paljo tärkeempää on et tankoilu tuntuu hyvältä. vai etkö pysty nauttimaan tanssimisesta ellet edisty muita nopeemin? eihän se oo siun osaamisesta pois, jos joku toinen siirtyy seuraaville tunneille.
miusta tää on just sen takia se maailman paras laji, ku tää on niin tanssijakohtaista. jokanen tekee oman kropan ja voimavarojen puitteissa, ja se on aina yhtä arvokasta tanssimista jokaikisen kohalla oli sitte kyseessä joku, joka ekaa kertaa uskaltautuu alkeisiin tai sit joku edistyneempi trickmachine.
voin ihan rehellisesti sanoo, etten pidä itteeni huonompana tanssijana, ko niitä jotka osaa vitusti enemmän temppuja. miulle kyse ei oo siit, kuka on hyvä ja kuka huono, vaan että oon löytäny oman rakkaan lajin mitä kukaan ei voi viedä pois.


aamen

Johan ne tärkeimmät pointit on tuotu esille, yhdyn edellisiin ja kiteytän vielä niin että ei sitä edistymistä pelkällä temppujen oppimisella mitata. Joku voi olla kovakin trikkitykittäjä mutta tanssillinen puoli vaatii vielä paljon hiomista tai toisinpäin. Toinen voi olla vahva ja oppia temput nopeasti mutta jos notkeus uupuu niin liikkeistä ei saa hiottua viimeisteltyjä jne. Tankotanssissa on mun mielestä niin monta osa-aluetta että tässä voi kehittyä loputtomiin...

Lainaus :

Tankotanssissa on mun mielestä niin monta osa-aluetta että tässä voi kehittyä loputtomiin...

Oon samaa mieltä. Samalla on takaraivolla jyskyttämässä se, että kun ohjaajana toimii
ja jos ei edisty edisty ja edisty, niin joku päivä huomaakin tippuneensa pelistä pois.
Siinä se kilpailuhenkisyys on plussaa.

Varmaan useimmille on tuttu tuo tunne joka valtaa kun näkee että joku toinen on helposti oppinut just sen tempun mitä itse on harjoitellut eikä se vaan suju. Mutta harvoin alkaa miettiä niitä asioita, joita itse osaa mutta monet muut ei . Se on niin kummallista suomalaisissa että aina mietitään niitä omia puutteita eikä niitä vahvuuksia. Ja sitten jos vahvuuksia mietitään, ajatellaan että ei ne oo yhtä arvokkaita kuin ne asiat joita ei itse osaa.

Tän asian kanssa on vaan pakko tulla toimeen. Itse muistan niin monta kertaa ajatelleeni jostain trikistä että "tuon kun vielä opin, niin sitten riittää", mutta aina vaan tulee uus juttu jonka haluaisi oppia. Ja totta kai harmittaa kun vähemmän treenanneet pääsevät helpommin eteenpäin. Mutta ihmisillä on erilaiset liikuntataustat ja lahjakkuusalueet eikä sille asialle vaan voi mitään. Ja tankotanssissa kehittyminen yleensä menee hyppäyksittäin, ja hyppäysten välissä on pitkä tasainen vaihe jolloin tuntuu ettei edisty yhtään. Mutta tosiasiassa silloin kehittyy voima ja tarkkuus, jotka mahdollistavat seuraavan hyppäyksen.

Jos asia kuitenkin kovasti vaivaa, minä kehottaisin miettimään, mikä itsessä on omaperäistä ja yksilöllistä, ja kehittämään sitten sitä. Ei temppujen tarvitse olla vaikeita, mutta jos ne ovat kauniita ja yksilöllisiä, muut ovat varmasti kateellisia ja ajattelevat että miksi toi osaa noin hienoja juttuja kun minä vaan opettelen tätä kaikkien jo tuntemaa trikkikatalogia .

Et sano, millä tasolla olet, mutta jos olet vasta aloittanut tänä syksynä niin yhdyn Lissuwurstiin ja suosittelen transitioiden eli liikkeestä toiseen siirtymisten opettelua hyvin alusta alkaen. Mikään ei oo hirveemmän näköistä kuin tuskalla ja vaivalla ja säätämisellä liikkeestä toiseen siirtyminen, vaikka ne itse liikkeet oliskin kuinka hienoja ja viimeisteltyjä tahansa. Esimerkiksi takanojasta ranneistuntaan siirtyminen voi olla sutjakkaa ja kevyen näköistä tai sitten hirveää ähinää, puhinaa ja tasapainon hakemista eestaas heiluvien puolisuorien jalkojen välissä (tyypillinen tapaus... ).

Ihanaa, kun muilla on ihan samoja tuntemuksia!

Syksyllä tosiaan aloitin tankoilun ja käyn nyt tekniikka2-tunneilla. Skorpioni, vesimies, takanoja, etureisi-polvitaivepito ja tavallinen perhonen menee vielä ihan ok, mutta kaikki muu on ihan yhtä sählinkiä. Oon tosi surkea spinnari ja tunneilla joskus vaan nolottaa tosi paljon.

Mun on tosi vaikea kääntää kateutta ja kilpailuhenkisyyttä voimavaraksi, päin vastoin yhä useammin alkaa tuntua siltä, että tahtoisin lopettaa tankoilun saman tien, kun en ole pariin kuukauteen edistynyt melkein yhtään ja kaikki muut vaan pyyhältää ohi tekniikka3-tunneille.

Mä kaipaisin enemmän sellaista positiivista energiaa niille tunneille. Sellasta toistensa kannustamista. Nyt tuntuu, että usein tunneilla kaikki tekee niitä juttuja hampaat irvessä ja toisten onnistumisiin ei sanota mitään. Tyhmää!

Mä taas olen kokenut erittäinkin kannustavaa ryhmähenkeä tunneilla .

No mun mielestä on aivan normaalia käydä kokonainen vuosi tek2-tunneilla ennen kuin siirtyy kolmoselle. Tosi monet tekee niin. Ellei ole aiempaa liikuntataustaa, vuosi siinä menee ennen kuin voimia riittää tehdä niitä kolmosen temppuja. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Liikuntaa paljon harrastaneilla on se voima jo ennestään ja totta kai ne sitten etenee nopeammin. Ja kuka sitäpaitsi sanoo että ne kolmoselle nopeasti siirtyvät oikeasti pärjää siellä hyvin?

Odota vaan, keväällä huomaat että suuri osa nopeasti ohitsesi menneistä joutuu pitämään viikkojen taukoja venähtäneiden lihasten vuoksi. Sitäpaitsi sun trikkirepertuaari on tosi edistynyt 4 kk treenanneelle. Kakkostaso on nimenomaan se missä kehitetään ennen kaikkea spinnitekniikkaa, ja siihen menee kuukausia. Mites käsinseisonnat sujuu?

Mun kolmostunnilla RTP:llä oletetaan että perusspinnit ja niiden yhdistelmät sujuu hyvin, perusinverttiin päästään hyvin, ja kaksonen, skorpioni ja takanoja sujuu hyvin. Kolmosen aikana on tarkoitus opetella erinomaiseen kuntoon sellaisia liikkeitä kuin invertti-V, perusperhonen, jatkettu perhonen, cupido, toukka, superman, shouldermount, erilaiset layout-variaatiot, hankalammat spinnikombot, inverted thigh hold, puolispagaatit, tankospagaatit, banana split ja käsinseisonnat etuperin ja takaperin ja ilmainvertti. Näistä tehdään myös helppoja ja hitaita yhdistelmiä. Me käytetään sekä staattista että spinnyä.

Nelosella sitten listaan lisätään nopeat ja pitkät ilmakombot, invertit suoraan spinneistä, reverse aysha ja muut ayshat, toukkakiipeämiset, jadet ja brass monkey. Ilmajamillat ja puikot & ilmabumerangit on siellä treenin alla myös. Sekä staattisella että spinnyllä.

ryhmähengesta tuli vaan mieleen, että ainakin omalta osaltani oon saanu kannustusta muilta tuntilaisilta vasta siin vaiheessa, kun alotin show-ryhmässä jossa yhteishenki on tärkeetä ja samat naamat toistuu joka viikko.
normi viikkotunneillahan vaihtuu porukka niin nopeaan, ettei ees ehi toisten nimiä oppia eikä sillon tulla kovin kaverillisesti kommentoimaan toisen suoritusta. ja harvemmin tuntemattomille tullaan myöskään tuskailemaan et nyt ei suju ja sillon ei tietenkään ite huomaa, et ihan yhtälailla toisillakin on vaikeeta.
alkuun minuukin häiritsi, et ei ollu sellasta "omaa ryhmää" kun aikasemmin oli tanssinu vaan tanssiopistoissa, missä suht sama porukka säilyy vuodesta toiseen.

Ja sit vielä sellanen kommentti että liikkeet näyttää usein ulospäin sujuvan paljon helpommin kuin miltä itsestä tuntuu. Sen huomaa kun ottaa omia liikkeitään videolle. Jokin liike joka tuntuu aivan hirveeltä sähellykseltä näyttääkin videolla ihan mukiinmenevältä. Joten on todennäköistä että se vieressä sujuvasti spinnaava tuntilainen onkin oikeesti mielessään ihan tuskissaan ja ajattelee ettei kehtaa ikinä enää tulla samalle tunnille tankoannan kanssa !

Mulla oli tankoanna välillä ihan samoja mietteitä kun sulla! Että muut edistyy ja menee ohi, ja musta tuntui että varsinkin sen takia kun ei joka viikko ehdi käydä kuin 1-2 kertaa tunneilla (jos sitäkään!) töiden ja muiden juttujen takia. Ja kotona treenaaminenkin on välillä vähän mitä on. Mutta mä olen kyllä onneksi huomannut kuten Tanja tossa kirjoittelikin, että jotkut liikkeet on itselle vaikeita ja vaatii enemmän harjoittelua ja jotkut toiset sitten menee heti ekoilla kerroilla paljon paremmin kuin vieressä olevalta tankoilijalta! Pitää siis olla tyytyväinen omiin hyviin puoliin ja muistaa että kyllä ne muutkin hikoilee ja katto sua et vitsi toi mimmi osaa ton tempun hyvin

Mulla on vissiin vähän päinvastanen ongelma, kun mulla taas ei meinaa sitä kilpailuhenkee olla ollenkaa Esim. Pole Artiin ku treenas ni mua ei motivoinu ollenkaa se treenaaminen niin kauan, ku ajattelin et oon menossa sinne kilpailemaan. Heti kun ajattelin, että menen sinne vaan esiintymään, niin johan alko treenaaminenki kiinnostamaa Eli mä taidan jättää kilpailut ihan suosiolla vähemmälle ja keskityn vaan esiintymiseen, koska siihen mulla riittääki rahkeita. Se mitä kilpailuissa vaaditaan ei tuu koskaa olee mun parhaita puolia, enkä mä tiedä haluanko mä edes sitä. Mulla on jotenki niin oma juttu sen kanssa, että mä haluun kehittää ennemminki sitä showpuolta tankoilussa ja toivottavasti mulla on sillä saralla jotain annettavaa lajille

Mulla ei kanssa oo kilpailuhenkeä nimeksikään, mä oon sellanen et tahon vaan et kaikilla on kivaa enemmän kuin että itteni tai muiden pitäis kauheeta tahtia edistyä. Totta kai joskus ku näkee jotain tosi upeeta sitä kokee sisäisiä kirpaisuja kun ei ole yhtä hyvä, mutta ne menee ohi aika nopeesti. Mulla se tuo enemmän halua kehittää ja parantaa itseäni kuin kehittyä ja parantua muiden ohi. Sen verran mussa on kai sisäistä hippiä että ei se päämäärä vaan se matka, mä oon aidon ilahtunu aina, kun oma kehon tuntemus paranee. Vaikka uudet muuvit on totta kai hienoja ja kummasti piristää treenimotivaatiota niin ei se oo niistä kiinni. Nautin enemmän siltä, miltä kroppa tuntuu töitä tehdessään, kuin varsinaisesti lopputuloksesta. Ei mulla ole kiire mihinkään

Toi on kyllä loputon suo jos masentuu tai harmittaa se, että jotkut on parempia tai edistyy nopeammin kuin itse. Niitä ihmisiä nimittäin tulee aina olemaan joka paikassa. Aina löytyy joku parempi kun sinä itse!! Olen varma että tämä laji tulee vielä tässä tulevaisuudessa muuttamaan muotoansa, viimeistään kun vanhat telinevoimistelija ja sirkustaiteilijat siirtyvät harrastamaan lajia... Mutta paras meidän muiden on vaan nauttia tästä ihanasta lajista ja yrittää oppia meitä paremmilta

Mitä tuohon kilpailuhenkisyyteen tulee, en minäkään rakasta niin paljon kilpailua, mutta nykyään esiintymistä kylläkin Olen vaan ajatellut noista kilpailuista niin ettei niiden päätarkoitus ole etsiä parasta tankoilijaa, vaan tarkoitus on saada aikaiseksi hieno show. Olen miettinyt että haluan tehdä oman juttuni ja näyttää minun ajatuksia ja ideoita muille ja toivoa että muutkin nauttvat esityksestäni. En ole menossa voittamaan, vaan pitämään hauskaa ja tapaamaan muita tankoilijoita

Minä en oikeastaan vastannut omalta osaltani tuohon kilpailuhenkisyyteen vielä ollenkaan. Minulla ei ole koskaan liikunnan saralla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa mitään enkä ole harrastanut mitään liikuntalajia niin paljon että olisin esiintynyt suuremmin, joten en oikeastaan tiedä, kuinka kilpailuhenkinen olisin toisissa olosuhteissa ollut. En oikein usko että kovinkaan.

Jossain määrin kilpailuhenkinen olen akateemisissa lajeissa joissa minulla on hyvät mahdollisuudet, mutta koskaan jonkun toisen voittaminen ei ole etukäteen motivoinut minua tekemään yhtään mitään. Mutta kun esim. huomasin että sain huvikseni lukemani latinan kokeissa lähes täysiä pisteitä tekemättä paljon mitään, aloin lukea ihan hulluna saadakseni täydet, mutta en yhtään tiennyt eikä lainkaan kiinnostanut, mitä muut saivat. Eli eniten minua motivoi itseni voittaminen ja sellaisen suorituksen tekeminen, johon olen itse tyytyväinen.

Inhoan kyllä olla kaikkein huonoin, koska koululiikunnassa aina olin se surkein. Heikoin ja huonoin, joka pilasi joukkuelajeissa oman puolen suorituksen ja joka valittiin viimeisenä pesisjengiin. Liikunnassa olen mielelläni huomaamatonta keskikastia niin ettei tarvitse tuntea paineita mihinkään suuntaan.

Esiintymisestä kyllä pidän, varsinkin ryhmässä. Ennen kaikkea pidän siitä motivaatiosta, jonka tuleva esitys antaa harjoittelulle. Esiinnyin aikoinaan vuosikausia taustalaulajana bändissä eikä mikään ollut mahtavampaa kuin treenata päiväkausia bändikämpällä hyvien kavereiden kanssa ja nauttia sitten hyvästä lopputuloksesta ja yleisön kannustuksesta.

Mulla on vähän sama kuin tasunilla, että kilpailuhenkisyys ei mulla kohdistu muihin, vaan enemmän itseäni kohtaan. Oon tosi itsekriittinen, enkä yleensä edes aloita harrastamaan mitään missä en samantien ole hieman keskivertoa parempi. En siis kestä olla huonompi kuin muut, mutta se johtuu eniten siitä itsekritiikistä, ei kilpailunhalusta. Täytyy myöntää, että kilpailuhalun puute johtaa välillä juuri siihen, etten oikeen jaksa treenata ihan yhtä kovaa kun esim. joku vähemmän lahjakas, jolla on vaan kova polte olla parempi kuin muut.

Esiintyminen on mulle mieluisampaa kuin kilpailu, etenkin ryhmässä tykkään esiintyä. Näyttämisenhalua ei mulla kovinkaan paljoa myöskään ole, vaan enemmän tykkään tunteesta jonka saan ihan vaan itselleni kun onnistun, tai jos porukalla saadaan jotain hienoa aikaiseksi. Se on ihana fiilis, etenkin jos sen fiiliksen eteen on tehty paljon töitä!

Huomaan itessäni semmosen tuhisijan siinä vaiheessa kun muut tunnilla pystyy heittämällä tekemään jotain, ja itellä se jää pelkäks räpiköinniks. Sillon tulee yleensä kiukku, sit kiukutellen yritetään, ei onnistuta ja tuhistaan lisää. Seuraavalla kerralla se sit saattaa tuurilla mennäkki ihan helposti kun jättää ton liian yrittämisen pois.

Tossa se mun kilpailuhenkisyys sit varmaan onkin, plus nyt on ollu viimisen 3kk aikana ihan hirveä tahti uusia juttuja opetellessa ja lihaksia ettiessä. Välitän mitä muut tekee, mut samalla kilpailen eniten kyllä itseni kanssa.

No juu, ei ehkä kande ottaa liian vakavasti. Ite oon joutunu pitään tankoilusta paussia nyt varmaan jo kaksi - kolme kuukautta. Oon tipahtanu varmaan taas jolleki vauvan tasolle.. mutta mitä sitten? Miksi pitää olla kilpailuhenkinen? Ei kannata kiusata sillä turhaa itteänsä. Aivan sama miten muut menestyy tai edistyy. Minä etenen omaa vauhtia ja muut niiden vauhtia. Toivon vaan sen verran, että saisin pystytettyä tangon asap uuteen kotiin. Ja entä jos se ei mahdukaan sinne, enkä voi treenaa kotona? No sitten meen muualle treenaa, ja edistyn vieläkin hitaammin

En ole itsessäni huomannut hirveästi kilpailuhenkisyyttä. Kai myös mun kilpailuhenkisyys osaksi menee siihen, et myös mua alkaa tunnilla ärsyttämään jos muut tekee jonkun uuden liikkeen heti ekalla yrittämällä ja minä vaan heilun kuin apina siinä tangolla eikä mikään nappaa Olenkohan sitten välillä hieman "tankokateellinen"..

Olen kans tosi tarkka, itsekriittinen, perfektionisti ja vielä epävarma siihen päälle. Ihmettelen kyllä että miten laji vielä jaksaa innostaa koska mulla on ollut kans sitä että haluaisin olla kaikessa hyvä ja just nyt enkä vasta sitten kun olen harjoitellut. Se kyllä harmittaa kun en osaa oikein suhtautua onnistumisiin hyvin. Ajattelen et no jee nyt tein ton mut hyi että oli ruman näköistä
Mun on myös vähän vaikeeta ottaa kehuja vastaan. Jos joku sanoo et olipa hyvännäköinen temppu niin tuumailen sitten siihen yleensä esm. "no, ei ollut nilkat oikein ojennettuna"/ "oli vähän löysänoloinen yritys"/ no emmä nyt tiiä" tms.

Pitäis harjotella sanomaan et hittovie niin olikin hieno temppu ja oon best ja wou wou wou

Mä nyt olen kilpailuhenkinen kaikessa, mitä mä teen. Ja se yleensä vaan haittaa. Tankotunneilla ottaa päähän ihan kauheasti, jos muut onnistuu jossain ja minä en. Ja näin käy koko ajan, koska mä oon ihan paska Sitten se johtaa siihen, että jos joku liike ei heti tai muutamalla kerralla onnistu, mun motivaatio yrittää menee. Ja mä masennun. Loistava asenne kaikkeen harjoitteluun siis

Sillon kun alotin niin saatoin olla välillä tosi kateellinen kaikille jotka osas jotain tosi hienoo (kuten vaikka kaksonen tai skorpioni haha) ja aattelin et en ikinä opi ku spinnitkin tuntu tuskalta. Mut sain siitä sit sellasen tahtotilan et hitto mähän harjottelen niin kauan et opin.
Nykyää en enää oikeestaa aattele tolleen, vaan yksinkertasesti, et jos joku osaa jonku liikkeen mitä mä en niin se on harjotellu kauemmin/enemmän. Tietty välil tulee epätoivon hetkii mut sit tsemppaan itteeni sillä et miten paljon oikeesti jo osaan. Joskus muutama kuukaus sitten joku spinni-ilmainvertti tuntu ihan mahdottomalta mut nyt menee jo aika nätisti:D
ja oikeestaan yleensäkään en kilpaile muitten kanssa, vaan itteni. haluun aina olla todella hyvä, mut sil ei sit oo välii jos joku muu on vielä muaki parempi.. (ja niitähän löytyy aina ja useita)

tasuni kirjoitti:

Ja tankotanssissa kehittyminen yleensä menee hyppäyksittäin, ja hyppäysten välissä on pitkä tasainen vaihe jolloin tuntuu ettei edisty yhtään.

Olen täysin samaa mieltä Tanjan kanssa! Ja tämän hyppäyksittäin etenemisen takia itselleni ainakin tulee suuri turhautumisen tunne. Ei niinkään kilpailuhalu, vaan turhautuminen, kun ne asiat, jotka jo osaa, menee hyvin, mutta uusia ei opi millään! Itselläni on siis suuresti kyseessä turhautuminen, kun katsoo muita (varsinkin kansainvälisiä supertaitajia ja suomalaisia huippuja), ettei ikinä kykene samalle tasolle. Kuten vanha sanonta kuuluu: "hiljaa hyvää tulee". Ja tässä suvantovaiheessa olisi varmasti hyvä hioa niitä spinnejä/temppuja, joita jo osaa, täydellisiksi...

Mä oon aina ennen vihannut liikuntaa ja nimenomaan koululiikuntaa, koska myös mut valittiin aina joukkueisiin viimeiseksi ja se todella vei kaiken innon. Liikuntapäivinä oli tosi huono fiilis. Peruskoulun lopussa aloin harrastamaan tanssia ja koska se on yksilölaji, sain mielenkiintoni liikuntaa kohtaan takaisin. Ei tarvinnut enää kilpailla muiden kuin itsen kanssa. Kun löysin tankotanssin olin tosi onnellinen, koska vanhasta liikunnanvihaajasta tulikin liikunnanrakastaja. Tosin edelleen tykkään vain tanssimisesta, enkä tosiaan mistään joukkuelajeista. Tankoilussa tulee silloin tällöin harmi siitä, että kaveri osaa jotain mitä itse ei osaa, mutta useammin yritän vain lyödä omia tavoitteitani ja kilpailla siis itseni kanssa. On hyvin motivoivaa, kun tässä lajissa on aina kehittymisen varaa omaa itseään vastaan!

Olen tosi kilpailuhenkinen ja suorittaja muissa asioissa, kuten opiskelussa/työssä, mutta tanssimisessa nuo piirteet eivät onneksi näy kovinkaan paljon.